Pari kuvaa erittäin onnistuneesta, mieluisasta ja u p e a s t a lattiamateriaalista nimittäin sisal-kokolattiamatosta, joka siis toimii lapsiperheessä myös liukuesteenä portaassa. Uh!
Juonena on eurooppalainen kutina jalan alla kuitenkin niin, että ihan hyvänhintaisen maton menekki on minimoitu. Lopputulos on viimeistelty alumiinilistoin, jota L-mallisena myyvät mm. lasi- ja levymyyntiliikkeet. Sujuteltiin sekä etureunaan (jossa liima ei tahtonut pysyä) että taustalle, josta sisalnöyhtä näytti vähän ikävältä tässä avaruusalustason valaistuksessa.
Askelmien alla lednauhavalaistus, joka toimii yövalona kahden kerroksen väelle ja on tietysti muutenkin hieno tapa varmistaa imurointi sen pari kertaa viikossa.
Suuri kiitos, jälleen Rovaniemen Värin & Maton sisustusneuvojille myötäelämisestä. Kaikkihan alkoi niistä porrasaskelmista, jotka olivat mäntypuiset ja jotka alunperin hiottiin ja vahattiin. Vahaa en kuuna kullanvalkeana voi kyllä suositella kulutuspintaan kuten portaat ovat... mutta pitihän se kokeilla.
Uusi matsku siis Mellau Teppich Sisal Multicolour Boucle 3015K ja pieni huomio vielä: rullautuu/taittuu kauniisti vain toiseen suuntaan eli maton leveyksien ja palojen leikkomisten kanssa sitten yhtä tarkkana kuin minä olin... =)
Samalla muuten koteloitiin koko portaan kaidesektori. Voin kertoa epäilijöille, että "tukkoon menemisestä", "pimeydestä" tai "ahtauden tunteesta" ei ole tietoakaan.
Jos tulee "harjoituskappaleita" niin niistä sitten kaunis kantattu matto keittiön pöydän alle ja avot!!
- Katja
p.s. Joka alkaa samoihin töihin niin tiedoksi, että matto on liimattu lattialiimalla (perusperusperus) ja tuo reunalista pikkuisen tiukemmin tartahtavalla Sikaflexillä, hinta alle kympin. Onnea ja menestystä!